keskiviikko 14. syyskuuta 2016

DIY puuvarasto

Ensimmäinen varsinainen rakennusprojekti tontilla oli puuvarasto. Puuvarasto toimii myöhemmin nimensäkin mukaisesti klapien säilytyspaikkana, mutta rakennusaikana sillä on myös tärkeä tehtävä taukotupana ja kröhöm huussina. Saimme hyvän ajatuksen, että kyllähän nyt tosi rakentajilla on oma huussi oltava. Ja pakko sanoa että hyvä tuli! Taloonkin tulee myöhemmin vain yksi vessa, joten voi olla että huussilla on myöhemminkin käyttöä ainakin kesäaikaan. Ainakin meidän rakennusalueellamme saa alle 10 neliöisen pihavaraston tehdä ilman rakennuslupaa, joten mitoitimme tämän juuri alle ilmoitetun rajan.


Huussin tuleva paikka

Puuvarasto suunniteltiin ja toteutettiin kokonaan itse. Varaston paikaksi valikoitui kohta, jossa oli vain jokunen sentti sammalta kallion päällä. Ainakaan siis ei tarvitse pelätä, että jokin kulmista painuu... Aluksi sekoiteltiin kuivabetonia, ja tehtiin "betonikakut" suoraan kallion päälle, joiden päälle tulivat harkot. Seuraavaksi olikin vuorossa melko kinkkinen vaihe: vaikka alusta ei ole tasainen, oli harkot saatava kuitenkin vaateriin. Tässä käytettiin apuna laseria, mutta kyllä sitä vatupassiakin tarvitsi. Kun harkot oli kaikki katkottu samaan tasoon, asetettiin ne betonialustan päälle ja osa harkkopinoista täytettiin sisältä vielä betonilla. Sitten annettiin komeuden kuivahtaa!

Pohjakehikko
Rungon pystytystä

Arttu siis suunnitteli varaston itse, ja niiden laskelmien perusteella suuntasimme rautakauppaan hakemaan puutavaraa. Ensimmäiseksi piti tietysti rakentaa pohjakehikko, jossa kävi ehkä pieni floppi, sillä pohjan kehikon lankut tuli sahattua vaakatasoon. Rakenne olisi ehkä hieman vähemmän joustava jos kehikko olisi "pystyasennossa". Jänneväli tosin on sen verran lyhyt, ettei lattia notku, ja laudan suunta on juoksuihin jo korjattu.

Seuraavaksi oli vuorossa rungon pystytys. Tämäkin oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä aivan pienetki heitot moninkertaistuivat kyllä myöhemmissä vaiheissa.... Rungon ollessa paikoillaan teimme lattiat, emmekä jättäneet lattiaan ilmarakoja vaikka se puuvaraston tapauksessa olisikin ihan suotavaa tuuletuksen kannalta. Tämä siksi, etteivät ampiaiset pääse tekemään tätä kautta pesäänsä varastoon, niitä oli ainakin tänä kesänä tontilla runsain mitoin. Tosin jo nyt  lattiaan on tullut muutamia rakoja puun kuivuessa. Lattian jälkeen jatkoimme samalla innolla katon kimppuun, jossa käytettiin niin ikään pontillista lautaa (mukavampi kävellä katolla). Kattoon tuli tällä kertaa kattohuopa, koska varaston asemoinnin takia huopaa ei oikein näe mistään kulmasta. Materiaalinahan huopa on oikein hyvä, mutta omaa silmää miellyttää enemmän peltikatto.


Pintaverhouksen teimme pohjamaalatusta laudasta, profiililtaan samanlaisesta kuin taloonkin on tulossa. Sen jälkeen vielä viimeistely räystäslaudoilla, ja avot! Mielestäni puuvarastosta tuli oikeinkin tyylikäs, kyseessähän nyt on kuitenkin vain puuvarasto. Lopullisen värinsä varasto saa vasta kun talon väri on päätetty, mutta melko tummaa/mustanharmaaata on luvassa. Aikaa tähän kului kesäloman verran, eli noin kaksi viikkoa. Vaikken itse kokoaikaa raksalla ollutkaan, niin sainpahan vain kiinnitellä pintaverhouslautoja, tarkistaa runkolautojen suoruutta sekä naulata melkein kaikki kattohuovat! Pieniltä ongelmiltahan ei koskaan voi välttyä, mutta lopulta varastosta tuli suora ja tukeva :)


-Erika

1 kommentti:

  1. Moikka!
    Mielenkiinnolla jään lukemaan blogianne. On tosiaan kiva seurata samassa vaiheessa olevia rakentajia :) Teidän projekti tulee varmaan etenemään nopeammin kuin meillä, joten luen mielellään kuinka Kastellin kanssa homma sujuu.

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!