maanantai 1. toukokuuta 2017

Terassi, osa 1

Lähestyvän kesän kunniaksi takaterassi on nyt valmis! Viime viikonloppu vierähti tehdessä terassia takapihalle,  katetun lipan alle. Tarkoituksena on jatkaa terassia muuallekin, mutta ajan ja lompakon sanelemana aloitimme nyt tästä. Rungon Arttu nikkaroi purettujen leikkivälineiden runkotolpista (työsuhde-etuja :)). Rungon toinen pää on kiinni talon perustuksissa ja toinen on tuettu palkkien valua vasten.



Terassilaudaksi valikoitui 28x145mm uritettu ja ruskea lauta. Lautojen väliin ei ole jätetty suurta rakoa, sillä halusimme terassin olevan ikään kuin sisätilojen jatke. Pienillä raoilla on tosin myös haittapuolensa, sillä lumet ja roskat pitää siivota terassilta pois kun eivät pääse tipahtamaan maahan lautojen välistä.





Kalusteet ovat vanhoja, mutta sopivat silti paikalleen hyvin. Joskus tosin toivoisin näiden paikalle suurta kulmasohvaa. Mutta kaikki aikanaan! Vielä puuttuu portaat terassille ja rimoitus jotta lopputulos olisi hieman siistimpi. Kaiteeksi teimme pitkäaikaiseksi tarkoitetun väliaikaisratkaisun, eli köysikaiteen tolppiin kiinnitettynä. Vaikka ratkaisu on hyvin simppeli, toimii se mielestäni tässä oikein hyvin, eikö?



Hyvää alkanutta toukokuuta! Toivotaan, että lumisateita saadaan seuraavaksi vasta ensi talvena :-)

-Erika

2 kommenttia:

  1. Moi


    Onko tuo teidän valkoinen ruokapöytä itse tehty vai oletko ostanut jostakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Valkoinen ruokapöytä on mieheni itse tekemä. Arttu on siis suunnitellut pöytäpenkkien tekemistä myös myyntiin. Mikäli olet kiinnostunut lisätiedoista, voit ottaa yhteyttä arttu.k.makinen@gmail.com :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!