sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Edistystä

Blogi on elänyt melkoista hiljaiseloa koko lokakuun. Syy ei kuitenkaan ole ollut kiire tai väsymys, vaan tontilla ei ole melkeinpä kolmeen viikkoon tapahtunut mitään. Siis yhtään mitään. Odottavan aika on pitkä, ja hermotkin ovat ajoittain ehtineet kiristyä töiden seisomisen vuoksi.

Vaan kuitenkin pitkä odotus palkittiin ja viimein viikonloppuna louhinta on valmis. Niskaojan louhinnasta tulikin melkoinen, ja kivimassaa tuli aika tavalla. Lisäksi louhinta on nyt niin syvä, että betonia tarvitaankin vain noin kuution verran. Veden täyttämät kuopat kun ovat nyt tyhjentyneet lähes kokonaan.





Todisteeksi edistymisestä tarjolla on vain yksi kännykällä napsaistu kuva, josta kylläkin näkyy louhinnan laajuus. Lisää kuvamateriaalia tulossa (toivottavasti) lähiaikoina... Päätimme sijoittaa maamassan takapihalle, tulevan saunapaikan edustalle. Kuvassa siis kaivinkone on louhitun ja uudelleen sijoitetun kivimassan päällä. Alunperin tähän oli tarkoitus laittaa InDrän -suodatuskenttä sekä säiliö, mutta ne siirtyvät nyt mäessä hieman alemmaksi. Olimme jo asentamassa säiliötä, mutta Arttu onneksi huomasi säiliön olevan yksijakoinen kolmen sijaan. Onneksi, sillä olisi ollut melko kurjaa kaivaa säiliö uudelleen esiin! Nyt odotamme, että väärä säiliö tullaan hakemaan pois ja saamme oikean tilalle. 

Nyt kun louhinta on valmis, saamme toivottavasti porakaivon tontille ensi viikolla. Vettä olisi syytä olla perustusten tullessa, johon on aikaakin vain reilun viikon verran. Aikataulu on nyt tiukka, mutta pyrimme saamaan pohjatyöt valmiiksi viikossa.

-Erika


2 kommenttia:

  1. Hei, jään mielenkiinnolla seuraamaan blogiasi :) Ajattelin itsekkin perustaa blogin meidän talonrakennusprojektista joka toisin on vasta ihan alkumetreillä kun ensin pitäisi vanha koti myydä pois. Suunnitelmat toisin on jo kovassa vauhdissa uuden talon suhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja tervetuloa mukaan! :) Suosittelen blogin perustamista, itselle jää rakentamisesta mukava muisto ja lukijat taas vertaistukea ja ideoita. Käy ihmeessä hihkaisemassa jos blogi aukeaa!

      Poista

Kiva kun kommentoit!